Kiitosta ja tulevaa

Posted On marraskuu 13, 2019

Pastorin Aatoksia

Kaksi ja puoli kuukautta on kulunut seurakunnan elämään tutustuessa. Monella tapaa on saanut kokea jo tulleen osaksi tätä seurakuntayhteyttä – ja on tervetullut olo. Ihmiset ovat olleet kotivierailuissa hyvin vastaanottavaisia ja vieraanvaraisia. Tätä kotivierailua pyrin pitämään yllä, joten jos en ole luonasi käynyt niin nappaa hihasta tai soita niin sovitaan tapaaminen. Suuntaan hyvin luottavaisin mielin tulevaisuuteen tämän seurakunnan kanssa. Jotakin unelmia sydämelläni on, jota toivoisin näkeväni yhteisessä matkassamme. Yksi kiintopiste on opetuslapseuden polun rakentuminen kiinteäksi osaksi seurakuntamme elämään.

Se käytännössä tarkoittaa kokonaisuuksien hallintaa polulla, jolla mennään eteenpäin, yksin ja yhdessä toisten kanssa. Opetuslapseuden polun selkeä tavoite on luoda olosuhteet, jossa Herramme Jeesuksen esimerkin mukainen elämä konkretisoituu. Polku on siis tietoinen prosessi, johon ihminen sitoutuu.

Kevätkaudella keskiviikkoillat aloittavat polun ensimmäisen vaiheen. Sitoutuessasi näihin iltoihin – nimi vielä hakusessa😊, tulet saamaan kokonaiskuvan raamatusta ja sen suurista punaisista langoista. Illat sisältävät myös yhdessä keskustelua, rukousta ja musiikkia. Varaa siis jo nyt kevään keskiviikkoillat suurta tarkoitusta varten.

Saan olla kiitollinen Jumalalle Kouvolan Vapaaseurakunnasta, se on pitkään palvellut alueella kaupunkia ja pysynyt pystyssä. Vapaaseurakunnan kautta on tehty työtä kaikkien sukupolvien keskellä ja ilosanomaa on julistettu maailman ääriin saakka. Uskollisuutta ja lujuutta on tarvittu kaiken tämän tekemiseen, ja vielä työ on kesken – mutta se ei ole toivotonta, sillä Jeesus Kristus on tämänkin seurakunnan todellinen pää.

Siunaten arjen vaellustasi, Kim

marraskuu 13, 2019

Kiitosta ja tulevaa

Muita Blogeja & vlogeja

Korona haastaa kristityt

Korona haastaa kristityt

Lyhyessä ajassa pikkuruinen koronavirus selätti maailmanmenon.  Maamme on poikkeustilassa. Maailma on pysähdyksissä. Virus tappaa ihmisiä, kuten monet muutkin sairaudet. Suomessa kirjoitushetkellä  on 11  kuollutta. Massiiviset suojatoimet ovat menossa. Uusimaa on...

Yhdessä ylöspäin

Yhdessä ylöspäin

Älä pelkää, on Herramme kehotus meille.  Meitä kehotetaan  turvaamaan Jumalaan, kuten Psalmissa 28:6-8  on kirjoitettu.     Raamatussa  on 365  kertaa muistutus: älä pelkää. Pelossa on rangaistusta, se vie rauhan ja luottamuksen.   Uudestisyntyminen Jumalan lapseksi...